Näin unta, että olin raskaana ja synnytin kuutoset. Unesta on jo nelisen vuotta, mutta muistan elävästi, miten raskasta elämä kuuden vastasyntyneen yksinhuoltajana oli. Unessa kuusikon isä asui samassa kerrostalossa, mutta en halunnut kertoa hänelle vauvoista. Siispä jouduin näkemään suunnattomasti vaivaa, jotta hän ei olisi saanut tietää asiasta mitään. Salasin silloiselta poikaystävältäni vauvat, koska en halunnut miehen olevan missään tekemisissä lasteni kanssa.

Ennen pitkää elämäni kuutosten kanssa kävi niin raskaaksi, että murruin henkisesti. Samaan aikaan kun jokin lopullisesti naksahti päässäni, tajusin, että nuo kuusi pientä kiljukaulaa eivät olleetkaan lapsia. Parkuvat vauvat muuttuivat silmissäni olut-sixpackiksi. Olin suunnattoman helpottunut, kun tajusin, että minulla ei ollutkaan lapsikatrasta huollettavanani. Kuutosten ongelmaan oli unessa helppo ratkaisu – ensin kurkusta alas ja sitten luonnollista tietä viemäriverkoston kautta takaisin luontoon.

Hämmentävä uni kaipaa selvästikin analyysia. Päätin soveltaa uneeni Sigmund Freudin kehittämää teoriaa unien tulkinnasta vanhan kunnon "piru ja raamattu" -menetelmän höystämänä. Pohdiskelen tässä näytteenomaisesti muutamaa unessa esiintyvää symbolia.

Freud ajatteli suurin piirtein niin, että mielen tiedostamattoman kerroksen, idin, tuottamat impulssit oli ympäristön soveliaisuusnormien vuoksi tukahdutettava. Seksuaalisväritteiset, superegon kieltämät impulssit kuitenkin pyrkivät purkautumaan jollain tavalla, ja purkautuminen oli mahdollista esimerkiksi unien välityksellä. Freudin mukaan unien symbolit viittaavatkin siksi usein sukupuolielimiin, seksuaalisuuteen tai asioihin, jotka ihminen ei tahdo myöntää itselleen.

Vaatimattomankaan mielikuvituksen avustuksella ei ole kovinkaan vaikeaa löytää unestani genitaaleja. Olutpullot voi täyttää, ja ne ovat sisältä onttoja, mikä viittaisi naisen vaginaan. Toisaalta pullo muistuttaa ulkomuodoltaan penistä. Onko tämä ymmärrettävä siten, että synnytän joskus tulevaisuudessa kuusi pientä hermafrodiittia?

Unessa vauvojen olemassaolo piti ehdottomasti salata, ja oluiden juominen ratkaisi ongelmani. Näenkin jo sieluni silmin viinanhuuruisen tulevaisuuteni todellisuudentajun kadottaneena kaappialkoholistina. Entä mitä pitäisi ajatella tavasta, jolla hankkiuduin eroon lapsistani?

Päätän tässä vaiheessa sulkea piilotajuntani Pandoran lippaan. Tästä on varmaan parempi olla puhumatta sitten joskus äitiysneuvolassa. Taidan ottaa torstai-illan kunniaksi oluen.

Alaviiva puhuu julkisen liikenteen puolesta ja toivoo peruskouluun lisää kemiantunteja.

Jos pitää korvansa auki (en omista iPodia <-- vinkvink), saattaa yllättää itsensä salakuuntelemasta kanssamatkustajien keskusteluita. Kaksi varhaisteiniä istui eräänä päivänä bussin takapenkillä pohtimassa maailman menoa. No, viinan juontiinhan poikien juttu ennen pitkää kääntyi – naisiin ei tainnut vielä oikein kiinnostus ja taidot riittää.

Toinen rehvasteli juoneensa muutaman pullon lonkeroa. Poika julisti, ettei lonkeroa parempaa juomaa olekaan: "Lonkero on parasta, kun se maistuu niin hyvältä. Ja menee päähän", nuorukainen perusteli itsevarmana. Toinen poika oli asiasta täsmälleen samaa mieltä, mutta taisi olla vähän kateellinen, koska hänellä ei ollut omaa lonkerotarinaa kerrottavanaan.

Kokemattomampi poika päätti kuitenkin tasapainottaa tilannetta. Hän ilmoitti tietäväisenä, että viinaa oli kyllä mahdollista valmistaa itsekin. Isommat pojat olivat tehneet kiljua. "Siihen tarvitaan vaan hiivaa ja sokeria. Niin, ja vettä." Nuori lonkeron ystävä ei tietenkään halunnut jäädä alakynteen vaan nokitti salamana: "Niin, ja sit vielä tietenkin sitä alkoholia."

Minkähän takia oman pierun haju tuntuu monien mielestä siedettävämmältä kuin toisten kaasut? Kysymys tuli mieleeni eräänä iltapäivänä, kun uuvuttavan työpäivän jälkeen istahdin kotisohvalle kannettavan ääreen. Möyrivä vatsani koki hetkellisen helpotuksen tunteen, kun ilmoille kajahti ah niin nautinnollinen pieru.

Avopuolisoni, joka yleensä nauttii kaikenlaisesta pieruhuumorista täysin rinnoin, ponkaisi salamana ylös omalta sohvaltaan silmissään nurkkaan ahdistetun eläimen katse. Haju ei vielä ollut levinnyt minun sieraimiini asti, joten tuijotin kummissani parempaa (tai ainakin sillä hetkellä paremman tuoksuista) puoliskoani.

– Mitä, eikö suhteemme vielä kestä ilmavaivoja? Minä kysyin viattomasti.

– Kestää, mutta ei sinun pierujasi! Sydämeni valittu vastasi parvekkeelta suljetun oven takaa.

Samassa odööri tunkeutui minunkin tajuntaani. Täytyy myöntää, että jos allekirjoittaneesta täytyy kertoa jotain vähemmän mairittelevaa, niin vatsavaivojen aiheuttamat päästöni saavat raavaankin miehen puntit tutisemaan. Enpä turhaan kutsu flatustani hellittelynimellä hiljainen kuolema.

Pierussa on kuulemma haju sitä varten, että kuurotkin voisivat nauttia pieruhuumorista. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kuurot jäävät paljosta paitsi, sillä empiiristen tutkimusteni mukaan ääni on pierussa huomattavasti hajua hauskempi komponentti. Ainakin tämä koskee muiden ihmisten pieruja.

Niin, mistä sitten johtuu, että oma pieru ei haise yhtä pahalta kuin muiden päästöt? Wikipedia perustaa selityksensä psykologiaan: "Muiden pierut koetaan epämiellyttävinä jo siksi, että niihin liittyy epämiellyttäviä mielleyhtymiä. Omaan pieruun ei sen sijaan tällaisia niin helposti liitetä, ja siksi sitä ei koeta välttämättä inhottavana."

Toisin sanoen Wikipedia väittää, että Alaviiva-uroon mielessä Alaviiva-naaraaseen liittyy epämiellyttäviä mielleyhtymiä. Ajatella, miten romanttista olisikaan, jos oman kullan pöräystä voisi rakastaa kuin omaansa! Sanotaan, ettei rakkautta voi mitata – vaan entäpä jos parisuhteen rakkauden määrä onkin jossain määrin suoraan verrannollinen partnerin ilmavaivojen sietokykyyn?

 

Alaviivan yhteiskunnallinen puujalkakontribuutio.

Helsingin Sanomat uutisoi 23.8.2006 verkkolehdessään hiljattain voimaan tulleen hoitotakuun tilanteesta. Potilasjärjestöt ovat Helsingin Sanomien mukaan tyytymättömiä hoitotakuun toteutumiseen: Hoitava taho saattaa vaihtua usein, eikä kommunikaatiokaan toimi, sillä hoidettava joutuu uudelleen ja uudelleen selvittämään tarpeitaan uusille hoitajille. Jatkohoidon tarpeen arviointi jää huomioimatta, ja hoidon jatkosuunnitelma jää usein kokonaan tekemättä. Erityisesti kroonikot kokevat tilanteen vaikeaksi.

Omat kokemukseni hoidon tarpeen suhteesta sen saatavuuteen ovat vaihtelevia.

Erityisesti sinkkuaikoinani huomasin tuon valtakuntamme ykköslehdessäkin mainitun hoidon saatavuutta koskevan epäkohdan, joka pahimmillaan pakotti sinnittelemään pitkiäkin jaksoja kokonaan ilman hoitoa. Viikonloput olivat kiireisten aikataulujeni vuoksi usein lähes ainoa mahdollinen hoitoajankohta, mutta silloinkin hoitopaikan etsintä saattoi tuottaa ongelmia. Myös hoidon laatu oli usein luvattoman heikkoa, ja muistelisin, ettei jatkosuunnitelmistakaan juuri keskusteltu. Tosin hoidon taso saattoi olla niin kelvotonta, että jatkosuunnitelma ei käynyt mielessäkään.

Alaviivoilla hoitotakuu on kaikeksi onneksi toiminut mutkattomasti, ja hoitoa on saanut aina, kun se on koettu tarpeelliseksi. Tämä johtuu varmasti osaltaan kiinteästä hoitosuhteesta, josta Alaviivoilla on nautittu jo lähes puolitoista vuotta. Avo-alaviiva on mukisematta, suorastaan peräänantamattomalla innolla hoitanut avohoitovelvollisuutensa ts. allekirjoittaneen joka kerta, kun hoitoa on tarvittu. Kertaakaan en ole joutunut jonottamaan hoitoa lakisääteistä kuuden kuukauden määräaikaa. Hoitoa on saanut kiitettävästi jopa muutamien sekuntien varoitusajalla ja tarvittaessa vaikka vuorokauden ympäri. Joskus hoitoa on suorastaan tyrkytetty, vaikka varsinaista tarvetta ei ole edes ilmennyt. Tästä voitaneen päätellä, että ennalta ehkäisevä hoito on toiminut mainiosti.

Omasta puolestani kajautan ilmoille kolme hurraahuutoa hieman huonosta maineesta kärsivälle hoitotakuulle: Hurraa! Hurraa! Hurraa!

Varoitus: Tämä blogi sisältää seksuaalisesti avointa ja häpeilemätöntä kielenkäyttöä. Jos olet alaikäinen, lue ja opi. Muista kuitenkin, että käytännön harjoitukset tulee suorittaa oman anatomian puitteissa, sikäli kun selkäranka kestää.

Viime aikoina tuttavapiirissäni on aiheuttanut riemunsekaista hämmennystä kotimaisen räpin hiomaton timantti – Trilogian Nyytit. Käytän nyt ilmaisua "hiomaton", sillä mielestäni tähän sinänsä mainioon anatomian oppituntiin olisi voinut isänmaan toivojamme (ja miksei muitakin) ajatellen lisätä hieman pedagogista otetta. Tässä nyyttineitsyitä varten ote Trilogian verbaliikasta:

nä on mun nyytit
nä nä on mun nyytit
en tiiä mitä pyysit mut nä on mun nyytit
nä on mun kivet
nä nä on mun kivet
niil on molemmilla nimet joten tiiät mitä imet
nä on mun nyytit
nä nä on mun nyytit
en tiiä mitä pyysit mut nä on mun nyytit
nä on mun kivet
nä nä on mun kivet
niil on molemmilla nimet joten tiiät mitä imet

Ihan kiva, pojat. Kauniimman sukupuolen edustajana jäin kuitenkin kaipaamaan feminiinistä näkökulmaa. Siispä tuumasta toimeen, yrittänyttähän ei laiteta! MC Alaviiva onnistuu omassa tuotoksessaan lisäämään erogeenisten alueiden joukkoon myös sitä paljon parjattua pakkoruotsia:

nä on mun bosat

nä nä on mun bosat

en tiiä mitä osaat mut nä on hyvät osat

tä on mun klitta

tä tä on mun klitta

siin seuraavaks on fitta jos et tajua niin titta

tä on mun klitta

tä tä on mun klitta

en tiiä mitä osaat mut ois parempi et hokaat

tä on mun klitta

tä tä on mun klitta

siin seuraavaks on fitta jos et tajua niin titta

Tärkeintä tietenkin on, että kaikki osapuolet nauttivat tilanteesta, sillä lainatakseni Junnu Vainiota, tuota lapsuuteni automatkojen kestosuosikkia:

 

Sen näkee naamasta, kun lakkaa saamasta

jo vain me kimpassa tuumattiin.

Kiitos ja anteeksi,
sh_