Alaviivan yhteiskunnallinen puujalkakontribuutio.

Helsingin Sanomat uutisoi 23.8.2006 verkkolehdessään hiljattain voimaan tulleen hoitotakuun tilanteesta. Potilasjärjestöt ovat Helsingin Sanomien mukaan tyytymättömiä hoitotakuun toteutumiseen: Hoitava taho saattaa vaihtua usein, eikä kommunikaatiokaan toimi, sillä hoidettava joutuu uudelleen ja uudelleen selvittämään tarpeitaan uusille hoitajille. Jatkohoidon tarpeen arviointi jää huomioimatta, ja hoidon jatkosuunnitelma jää usein kokonaan tekemättä. Erityisesti kroonikot kokevat tilanteen vaikeaksi.

Omat kokemukseni hoidon tarpeen suhteesta sen saatavuuteen ovat vaihtelevia.

Erityisesti sinkkuaikoinani huomasin tuon valtakuntamme ykköslehdessäkin mainitun hoidon saatavuutta koskevan epäkohdan, joka pahimmillaan pakotti sinnittelemään pitkiäkin jaksoja kokonaan ilman hoitoa. Viikonloput olivat kiireisten aikataulujeni vuoksi usein lähes ainoa mahdollinen hoitoajankohta, mutta silloinkin hoitopaikan etsintä saattoi tuottaa ongelmia. Myös hoidon laatu oli usein luvattoman heikkoa, ja muistelisin, ettei jatkosuunnitelmistakaan juuri keskusteltu. Tosin hoidon taso saattoi olla niin kelvotonta, että jatkosuunnitelma ei käynyt mielessäkään.

Alaviivoilla hoitotakuu on kaikeksi onneksi toiminut mutkattomasti, ja hoitoa on saanut aina, kun se on koettu tarpeelliseksi. Tämä johtuu varmasti osaltaan kiinteästä hoitosuhteesta, josta Alaviivoilla on nautittu jo lähes puolitoista vuotta. Avo-alaviiva on mukisematta, suorastaan peräänantamattomalla innolla hoitanut avohoitovelvollisuutensa ts. allekirjoittaneen joka kerta, kun hoitoa on tarvittu. Kertaakaan en ole joutunut jonottamaan hoitoa lakisääteistä kuuden kuukauden määräaikaa. Hoitoa on saanut kiitettävästi jopa muutamien sekuntien varoitusajalla ja tarvittaessa vaikka vuorokauden ympäri. Joskus hoitoa on suorastaan tyrkytetty, vaikka varsinaista tarvetta ei ole edes ilmennyt. Tästä voitaneen päätellä, että ennalta ehkäisevä hoito on toiminut mainiosti.

Omasta puolestani kajautan ilmoille kolme hurraahuutoa hieman huonosta maineesta kärsivälle hoitotakuulle: Hurraa! Hurraa! Hurraa!